25.6.2013

Pistokeikka Helsinkiin


Kävimme mieheni kanssa katsomassa hänen suosikkibändiään, Rushia Helsingissä pari viikkoa sitten. Tarkoituksen oli viettää pitkä viikonloppu Helsingissä ja tulla tiistaina takaisin Oulun. Koirat olivat vain osoittautuneet hankalammaksi edellisellä kerralla, (anopin mukaan "teidän koirat ovat raskaampia kuin kaksi lasta") joten emme kehdanneet jättää niitä apen ja anopin niskoille niin pitkäksi aikaa. Niimpä ajoimme maanantaina Helsinkiin ja tiistaina takaisin Ouluun :D

Matka meni nopeasti ja oli ihanaa jutella kullan kanssa pitkästä aikaa. Siis niin ettei välissä ole tietokoneita, televisiota tai koiria. Pää kyllä kestää tuon matkan, mutta kroppa ei. Stana olin jumissa loppuviikon! Jalkoja ja selkää särki, niskaa jomotti. Onneksi lähellä on Liikku, ja sain helpottaa vaivoja urheilemalla. Tässä huomaa että ikää alkaa pikku hiljaa tulla, ennen pystyi nukkumaan ja olemaan vaikka miten mutkalla tuntikausia eikä tuntunut missään, nykyään samassa asennossa könöttäminen ei onnistu! 

Mutta, RUSH! Jumalauta! Olen tietysti kotona saanut pakkosyöttöä Rushista jo heti tapaamisemme alkumetreillä, mutta olihan se jotain älytöntä :D ( En ole kyllä koskaan liiemmin pitänyt Geddy Leen äänestä, mutta totta kai sitä täytyy arvostaa! Ääni vain ei oikein kestänyt vanhemmissä biiseissä, uudet meni mallikkaasti) Keikka kesti noin 2,5h ja alusta loppuun ihan mieletön, huh!


Lavalla ei ollut paljoa härpäkkeitä, eikä niitä edes kaivattu, soitto riitti! Hih, Neil Peartilla tippui kapula kesken soolon :D

Tiistai-aamuna kävimme siskoni, koirulin ja pikku miehen kanssa pitkän kävelylenkin ja aamupäivällä olimme jo tien päällä. Pysähdyimme matkalla Vaajakoskella Pandan tehtaalla ja nam! Tästä tulee vakiopysähdys reissuillamme  <3


Nämä eivät kestäneet muuten pitkään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti