Aah, kesä on alkanut <3 Arvoin pitkään menenkö töihin vai opiskelenko kesällä, mutta vanha pomoni soitti minulle ja tarjosi kesätöitä - ongelma ratkaistu. Töitä on onneksi ollut vain 2-3pv viikossa ja se sopii minulle enemmän kuin hyvin :) Olemme ehtineet olla paljon mökillä ja olen saanut nauttia raittiista ulkoilmasta koirulin kanssa.
Kirjoitin joskus aiemmin pikkuisen pakurikäävästä, ja nyt tulee lisää. Keräsimme siis pakuria mökiltä veljeni innostamana. Talvella oli helppo liikkua suksilla ja samalla nautimme raittiista ilmasta ja auringonpaisteesta :) Alkuun oli vaikea tunnistaa mikä on pakuri ja mikä pahka, mutta kun möykkyä sahasi, niin totuus valkeni pian. Sitten kun opimme tunnistamaan pakurin, oli keräys jo helpompaa ja niitä tuntui olevan jokapuolella.
Pakurin keräys on jokamiehen oikeus kunhan "isäntäpuuta" ei vahingoita, pitää vaan olla kärsivällisyyttä ja hyvät välineet. Mieheni katkaisi yhden puukon pakuria vääntäessä, kovaa tavaraa! Pakurikäävät löytyivät yleensä märältä alueelta, ja aina koivun kyljestä. Ilmeisesti niitä voi kasvaa myös muissa lehtipuissa, mutta vielä en ole törmännyt. Viime viikonloppuna kun kävimme kävelemässä metsässä, juuri nuilla samoilla alueilla mistä pakuria keräsimme, totesin keräyksen olevan helpompaa talvella. Lumen päällä pääsee korkeammalle, suo alla ei upota ja ei ole sääskiä ja mäkäräisiä kiusana :)
Kun olimme pakurit keränneet alkoi kappaleiden sahaus. Vanhempani olivat jo hajottaneet yhden lihamyllyn ja tehosekoittimen, joten kovaa hommaa oli edessä. Jossain vaiheessa keksin raastaa kääpää raastinraudalla ja saimmekin pientä murua aikaan, puru näyttää ihan kahvinpuruilta. Mutta koska suurimmaksi osaksi teemme pakurista teetä, riitti että teimme pieniä palasia pakurista ja raastaminen vei aikaa :/
Tätä jauhetta käytän päivittäin 1tl puuron seassa ja teetä juon aamuin illoin ja välillä päivälläkin :) Mitään sivuvaikutuksia ei ole ainakaan vielä ilmennyt ja maku on todella mieto, aika pehmeän makuista. Joskus lisään hunajaa mutta yleensä juon sellaisenaan. Lopuksi vielä linkki Jaakko Halmetojan sivulle, josta voit lukea lisää pakurista :)
Hieno juttu ja hyviä vinkkejä! Kävin itse tänään ensimmäisen kerran pakuria etsimässä ja sainkin vähän mukaani.. Oli vaan vähän huonot välineet irroitukseen, mutta hyvän maistiaisen sain!:) Varpaat vaan kastui.. Kesän tullen täytyy mökillä tikkaiden avulla lähteä metsästämään lisää, maistui tee sen verran hyvälle! Hyvää tulevaa kesää kaikille ketkä sattuu tähän sivuun törmäämään!
VastaaPoistaHyvä että sait edes vähän mukaasi! Minä olen juonut koko vuoden ahkerasti pakuria ja sairaudet ovat pysyneet poissa, hikoilu on vain lisääntynyt huimasti! En edes tajunnut sen olevan pakurista johtuvaa, kunnes luin Jaakko Halmetojan kirjan Pakurikääpä :) Paljon uutta tietoa siinä kirjassa!
VastaaPoista