Meriahvenet

Toukokuussa vielä viimeisten tenttien keskellä mieheni toi kalapussin kotiin. Naapuri oli saanut ison saaliin meriahvenia ja jakoi naapureille saalista. Mies jätti kalat altaaseen ja lähti koiran kanssa lenkille. Pian jo ihmettelinkin mikä keittiössä kolisee ja menin katsomaan, kalat oli vain "tainnutettu" ja nyt ne heräilivät :/ Soitin miehelle että tulisi heti tappamaan kalat ettei niiden tarvi kärsiä, mutta olivat ehtineet jo kauas koiran kanssa. Kuljin keittiössä ympyrää ja tuumin että minun on tapettava ja perkattava kalat:(

Tässä oli työkalut joilla lähdin liikenteeseen. Laitoin kumihanskat käteen, otin ahvenesta tiukasti kiinni ja pölp, kala hyppäsi. Kiljuin puukko ja lihanuija kädessä ja juosin paikallaan. Huh, huh, uusi yritys. Taas sama juttu, mutta kirkaisin vain kerran. Seuraavaksi sain kalasta tiukan otteen ja ehdin napauttaa nuijalla, muttei se tuntunut kuolevan siihen. Soitin uudestaan miehelle ja vaadin nopeaa kotiin paluuta, mutta turha toivo :(

Ei auttanut kuin ottaa itseä niskasta kiinni ja hyssytellä kaloja; ootat vain pienen hetken rauhassa, ei se satu kuin hetken. Keksin lopulta myös paremmat työkalut, joilla sain nopeasti hengen pois ja kalat käsistä.

Saksilla kidukset ja terävällä puukolla maha auki. Voitte kuvitella että olin melkoisen tyytyväinen itseeni kun urakka oli ohi! Mutta samalla mietin että miten ihmeessä pystyn ampumaan syksyllä lintuja :/ Ehkä täytyy alkaa tekemään jo mielikuvaharjoittelua... ja kesäkanat joista haaveilen, kuka ne sitten kesän lopulla teurastaa :( Huh, rankkaa on jos ei hae lihaa suoraan tiskiltä, eipä tiskilihaa ostaessa tule ajateltua itse teurastusta. Metsästä tuoreen lihan hakiessaan tietää että eläimet ovat eläneet onnellisen ja terveen elämän vapaana, ehkä mun pitää alkaa tätä iskostamaan mieleeni.

Kalat olivat liian pieniä fileeroitavaksi, joten heitimme sisään merisuolaa ja uuniin. Nam, kyllä tuore kala maistuu aina <3