18.11.2011

Ilman televisiota?

Tuntuupa hyvälle kun on ilta aikaa vain itselleni! Pääsin koulusta/opettamasta puoli kuusi, tiskasin ja lähdin katsomaan Musareiden esitystä Rotuaarille,sieltä salille ja kaupan kautta kotiin. Sai rauhassa käpsytellä ja ihmetellä, kukaan ei ole odottamassa kotona. (Mutta pian on, Venla viettää aikaa kanssani kun muru on pelireissuilla. Kuinka nopeasti sitä unohtaakaan koiranomistajan arjen! )



Mutta kun vielä olen yksin viimeisiä viikonloppuja, päätin olla hurjana ja pitää telkun kiinni! Aloitin tänä iltana ja leivoin ihania perunarieskoja mummon reseptillä <3 Ja nyt näpyttelen koneella Chivas-lasillinen seuranani :)



Välillä tuntuu että televisio on päällä vain tuottaakseen taustahälyä, miten onkin niin vaikea olla hiljaisuudessa? Tai oikeastaan nautin hiljaisuudesta, mutta kun kaikki muut hommat häiritsevät ja hiljaisuuteen pitää melkein keskittyä, on helpompi avata telkku.

Tämän viikon televisio on pysynyt tässä taloudessa kiinni (poikkeuksena murun lempiohjelma, klovni FST5 tiistaina), olemme kuunnelleet Miles Davisia ja lukeneet iltaisin. Olen aikonut lukea Eat, Pray, Loven jo pidemmän aikaa, viime viikonloppuna sain sen lainaan ystävältäni! Ainakaan ensimmäinen osa ei ollut minun makuuni...tosin kaikki kuvaukset Italian ihanasta ruuasta olivat :) Näitä olen sitten lukenut ääneen ja tällä viikolla on ollut poikkeuksellisen italialainen ruokavalio, namsk, hiihtoloma ja La Thuile, here we come <3

Mutta viikonloppu on aluillaan, saa nähdä miten kokeiluni käy huomenna :D

(Ja ei, kuvilla ei ollut mitään tarkoitusta :) Laitoimpa vaan kun oli niin tylsän näköistä ilman)

1 kommentti:

  1. Itse olen huomenna kolme vuotta ilman televisiota.

    Ei jää kaipaamaan sitä surkeaa ohjelmaa, surkeita uusintoja ja loputtomia mainoksia tuotteista, joita en oikeasti tarvitse.

    YouTube ja Play Elokuvat ovat televisioni. Useimmiten ensimmäinen, sillä aika harvoin vuokraan leffoja. En tykkää sarjoista ollenkaan.

    Radion on korvannut pitempäänkin Play Musiikki. En todellakaan nauti tavallisen radion kuuntelusta samoilla biiseillä viikosta toiseen.

    Myöskään en lue uutisia, enkä seuraa kaupallista urheilua.

    Hienoa kun on muitakin ilman valtavirtamediaa!

    VastaaPoista