4.1.2012

Joulurauhaa :)

Heräsin jouluaattona ja mietin sängyssä maatessani että en jaksa lähteä mihinkään! Kuvittelin jo jouluhäsellyksen mieheni kotona ja heitin äänettömän toivomuksen että saisimme olla rauhassa kolmestaan. Kaksi tuntia tästä eteenpäin alkoi oksennus. Voitimme jouluarvonnassa The Noron.


Tauti oli onneksi nopea ja ärhäkkä. Kahden päivän jälkeen minuun ei ollut vielä tarttunut, joten huokasimme helpotuksesta ja aioimme tien päälle seuraavana päivänä. Yöllä minäkin sitten tartuin pöntön reunaan ja huokailin apua korkeammalta taholta että jaksaisin kävellä sängyn ja wc:n välin.

Kuva MB

Onneksi toinen oli aina tarpeeksi terve leikittämään pirpanaa ja  käyttämään sitä pihalla :) Samalla tyttö vakiinnutti paikkansa sängyssä. Eihän murua voinut työntää alas lattialle kun se viihdytti kipeää :D Onneksi Venlalle tulee nopeasti kuuma, joten se vain käväisee vieressä.

Kuva MB

länsisperianlaika Venla Kuva MB

Vihdoin kun pääsimme mökille, oli se oikea talven ihmemaa :) Parasta mökillä on puiden kantaminen, saunan lämmittäminen ja ennen kaikkea lukeminen.


Aah, viime jouluna ahmin dekkareita, tänä vuonna kävin George R. R. Martinin Song of Ice and Fire kimppuun. The Game of Thrones ensin ja nyt toisessa osassa. Kirjasta innostuin saman nimisen sarjan myötä ja välillä on mukava lukea englanniksi :) Kun aloitan lukemisen, minun on vaikea lopettaa. En malta laskea kirjaa käsistä ja olen kärttyinen jos joudun tekemään jotain muuta välissä. Olen sellainen "tuurilukija"... Toisaalta lomat on mielestäni varattu siihen :)



Täytyy myöntää että pidin Ipadiä ensin leluna, mutta se on osoittautunut hyödylliseksi ja helpoksi apuvälineeksi, vielä kun saisimme toisen niin kummallekin olisi omansa :D Aiemmin olen raahannut kirjaröykkiöitä mukanani, mutta nyt kaikki sopivat kiltisti spostiini ja lataan ne padiin sitä mukaa kun luen. Ihana keksintö!

Kuva MB

Uusi vuosi meni myös mökillä. Kävimme saunassa ja söimme hyvin, valoimme tinat ja nautimme rauhasta ja hiljaisuudesta. Enemmän kuin mitä halusin uuden vuoden vietolta! Seuraavana päivänä tein uuden vuoden lupaukseni, pidän parempaa huolta ruumistani ja sielustani <3 Välillä on niin väsynyt ettei jaksa huomioida omia tarpeita, suorittaa vain asioita kauhealla kiireellä. 

Tänä vuonna laitan itseni ensin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti