Viha-rakkaussuhde

Vihaan...tai vihasin ennen juoksemista. Aloitin juoksemaan muutama vuosi sitten kun isäni, isomahainen ei-urheilija kävi kipittämässä puolimaratonin Levillä. Ennen aloitusta isäni ja hänen kaverinsa vetäisivät huiviin lätyt hillolla ja kahvilla :D Mutta tulivat maaliin kävellen/juosten. Kun he suorittivat tämän, ajattelin että kyllä minäkin siihen pystyisin. Aloin juosta aamuisin ennen töitä, vihaten joka askelta, mutta pitäen mielessä tulevan koitoksen. Kun syksy koitti, sairastuin mahatautiin viikoksi ja en sitten pystynytkään osallistumaan. Sitten tuli muutto Ouluun ja unohdin juoksun.

Joskus keväällä keskellä opiskelu- ja työkiireiden muistin alkuperäisen suunnitelmani. Taas juoksu tuntui olevan kuin suoraan helvetistä! Mutta kas kummaa, laulutuntien hengitysongelmat ratkesivat kuin itsestään ja pikku hiljaa aloin tykästyä juoksemiseen (...tai oikeastaan lönkyttelyyn mutta kutsutaan sitä nyt juoksemiseksi). Juostessani löysin myös itsestäni rauhan, en voinut ajatella tuhatta asiaa samalla vaan ainoastaan keskittyä hengittämiseen.

Sitten koitti seuraava syksy, en ollut ehtinyt käydä lenkillä kuin pari kertaa kuussa ja osallistuin puolikkaalle Oulussa. Hittolainen, tein sen! Aika oli todella nolo, mutta juoksun vihaajaksi onnistuin juoksemaan 21 km ja risat pysähtymättä.

Googlaan itseni ja ystäviäni aina silloin tällöin (kai muutkin sitä tekevät?), ja joka kerta minua kirpaisee hidas aikani puolikkaalta. Viime uutena vuonna lausuin karmeat sanat, aion juosta puolikkaan kahteen tuntiin tänä vuonna. Perkule, Oulussa juostavaan puolikkaaseen on aikaa muutama hassu viikko ja en ole ehtinyt paljoa harjoitella. Kuka piru sitä jaksaa helteessä ravata kun paljon mieluummin voi nautiskella lämmösta, kylmästä oluesta ja ihanista grilliherkuista!

Kävin kuun alussa lenkillä pitkästä aikaa :D Stana tuntui kauhealta!! Joka askel kirvelsi ja henki ei kulkenut millään. Mietin jo kääntyväni takaisin, miksi teen itselleni näin kauhean olon! Silti köpötin menemään ja ajattelin sen helpottuvan askel askeleelta. Seuraavana päivänä lähdin uudelleen juoksemaan ja JEEE!! oli ihanaa :)

Jännä miten juoksu voi aiheuttaa niin ristiriitaisia tunteita minussa, mutta ehkä teen sitä koska parhaimmillaan se on lepoa itsestäni ja ajatuksistani (kuten astangajooga). Mutta syyskuu lähestyy kovaa vauhtia ja suoraan sanoen ajatus puolikkaasta pelottaa! ...Ehkä varaanki reissun jonnekin keskieurooppaan loppuvuodelle ja käyn juoksemassa siellä :D

ps. Uusin kävelykenkäkokeilu. Ostin avi-motion tonin' kengät ja pakko myöntää, täysin mainonnan perusteella! Kuka nainen voi olla ostamatta kenkiä, jotka lupaavat täydellisen p*een ja reidet. Käytössä kengät tuntuvat mukavilta, pidemmilläkään reissuilla ei jalkapohjat väsy. Aluksi kengät tuntuivat "vääntävän" omituisesti (ystäväni sanoi samaa) mutta ensimmäisellä kerralla siihen jo tottui. Olen käyttänyt kenkiä nyt kolme viikkoa, ehkä kolme kertaa viikossa ja saatan olla havaitsevani että takareidet ja pohkeet ovat kireämmät. Kengäthän ovat susirumat ja huutavat valkoisuuttaan kilometrien päähän, taidan upottaa ne mutalammikkoon piakoin :D

Kuvat on otettu HTC Desire puhelimella :)