Olen halunnut julkaista tämän tekstin jo kauan, mutta säästelin sitä lahjojen takia (Nyt paketti taitaa olla jo Itävallassa ja siskoni matkalla Ouluun :)
Tilasin siis itselleni korurasian aarteista kellon kaulaan ja samalla ostin siskolleni ja ystävälleni Itävallassa omat ystävänpäivänlahjaksi! Tässä vähän parempi kuva omastani
Sitten siskoni :) Siinä on lintu ja häkki reunoissa, aiiivan ihana <3
Ja kolmanneksi pitsipäälysteinen, tästä en saanut tarkkaa kuvaa vaikka kuinka yritin :)
Kellot oli pakattu kauniisti <3 Aah, huokaus tuli kun näin kirjekuoren
Hinnat eivät päätä huimanneet, parin kympin luokkaa ja sain kaupan päälle valita ale-tuotteista yhden. Otin ihanan ruusu-ketjun, tässäpä kuva :)
Jos innostuit näistä koruista, voit valita omasi täältä. En saanut lähetettyä viestiä inboxiin, mutta laitoin suoraan kuvan alle että olin kiinnostunut korusta ja hyvin pian minulle vastattiinkin :D Tilasin jo uusia kelloja ja nyt odottelen niiden saapuvan! Sivuilla taisi olla myös rintakoruja ja kasseja :) Pitääpä alkaa tutkimaan tarkemmin mitä ihanaa sieltä seuraavaksi löytyy!!
12.2.2012
Eka tälle talvelle
Eilen nautittiin ulkoilmasta ja lähdettiin reippailemaan Ruskon roskatunturille :D Koiruli jäi hoitoon anoppilaan ja me kipusimme mäkeä ylös ja alas laudat kourassa. Olipa taas vaikea muistaa miten pidetään nokka lumen päällä, mutta kun se alkoi muistua oli laskeminen ihanaa <3
Viime vuonna Pyhällä opettelin hyppäämään pienistä linkoista ja eilen muistelin miten se tapahtuukaan :D Ei ole mitään niin ihanaa kun lentää ilmassa (minun kohdalla ihan vähäsen) ja jos laskeutuessa kaatuu, ei se haittaa, pehmeä lumi ottaa mukavasti vastaan :D

Laskujen jälkeen hipsimme anoppilaan saunaan ja illalla suuntasimme koirulin kans kotiin...Tietysti La Festan kautta ja tvstä katsoimme Himymiä, 4. kausi menossa

10.2.2012
NAM!
Löysin S-Marketista Rainbown suklaa-karpalo keksejä. Avasin paketin salaa ja piilotin vajaan paketin, jottei mieheni vetelisi keksejä naamaan poissaollessani (...tiedän). Tänään hain toisen paketin lievittääkseni huonoa omatuntoa. Saa toinenkin maistaa keksejä :D
Onneksi hän ei tykännyt näistä!!
Onneksi hän ei tykännyt näistä!!
Mainoksen uhri
Tänä aamuna luin Uudesta Mustasta jojoba-öljystä (tästä pääset itse juttuun) ja kun luontaistuotekauppa on matkalla töihin, poikkesin sen kautta ja hain pullon kokeiltavaksi :) Samalla näin viereisessä ikkunassa Osiksen hiuspuuteria ja ostin pullon. En tiedä paljon se normaalisti maksaa (nyt oli 10e), mutta purkkihan on ihan vajaa!! Tuote olisi mahtunut neljä kertaa pienempään pulloon...en taida ensi kerralla tarttua tarjoukseen...Tästäkin olisi jossain blogissa saatettu varoitella :D
Blogeissa mainostetaan paljon tavaroita ja kerrotaan käyttökokemuksia. Yleensä näitä on kiva lukea ja paljon olen niiden varassa ostanutkin esim. meikkejä. Isommat ostokset punnitsen tarkkaan, vertailen ja onneksi mieheni on melko hifistelijä, löytää kaikkein parhaimmat tarjoukset! Nyt mulla on kuitenkin alkanut ärsyttää ylenpalttinen mainostaminen. Muutamat blogit on jäänyt lukematta kun postaukset eivät täyty muista kuin firmojen mainoslahjoista...Vaikkakin bloggarit kertovat rehellisesti että tuote on saatu. Onneksi minulla on kuitenkin vapaa valinta olla lukematta ja ostamatta! Kuinkahan isoon joukkoon silti suurimmat bloggarit vaikuttavat?
Karkkipäivän Sannin juttuja jaksan aina lukea, jutuissa ei ole pääpaino "kato mitä mä sain", vaan jutussa esitellään esim. joku look ja sitten mitä meikkejä siihen voi käyttää. Suurin osa näistä lookeista on itselleni liian rajuja, mutta ehkä joku eye candy mua koukuttaa, kenties minäkin joskus :D Ja kaiken lisäksi silmäni ovat todella omituisen muotoiset ja olen peukalo keskellä kämmentä luomivärien kanssa. Kenties joku kaunis päivä opin :D
Sannilta olen löytänyt monta hyvää (ja halpaa) vinkkiä piristämään päivää! Kuten tämä postaus koskien Make Up Storen halppis versioita (Viva la Diva)! Oulussa ei valitettavasti löydy Kicksiä, mutta pikkujouluviikonloppuna poikkesimme Tornion Kicksiin ja poimin hyllystä unelma huulipunani!
Olen etsinyt jo pari vuotta punaisen ja oranssin sekoitusta, mutta en ollut vielä löytänyt täydellisen väristä...joka vielä sopisi viime kesänä ostettuun Yves Rocherin kausikynsilakkaan.
Nyt on töppökyntenikin maalattu kesämielellä :)
Ja mikähän tämän koko kirjoitukseni pointti oli...Älytön mainostaminen ärsyttää, mutta silti on kiva lukea arvioita...oisko aika jo lopettaa tälle viikolle?
By the way, Osiksen hiuspuuteri kutiaa päänahassa tuskaisena! Ja minulla ei ole koskaan ollut herkkä päänahka...Pitää yrittää muistaa ensi kerralla olla sortumatta tarjouksen nähtyään :D

4.2.2012
Vahinko ei tule kello kaulassa
Voi mikä ihanuus!!
Tilasin Korurasian aarteet-nimisestä paikasta iiihanan kellon <3
Riipuksen on tehnyt Heini Perälä ja heidän tuotteitaan pääsee katsomaan vaikka tästä linkistä.
Niinkuin muruseni sanoo: Vahinko ei tule kello kaulassa :D
Sorry näitä tärähtäneitä kännykkäkuvia, ehkä kaivan järkkärin pian esiin!

Pakkasia pitelee
Mutta pidelkööt :)
Mulla on Uudesta-Seelannista ostettu karvalakki, untsikka ja toppahousut ja kengissä vielä lampaanvilla pohjalliset! Koirulia ei myöskään palele, joten me tytöt tykätään kävellä jäällä...vaikkakin saarien vieruksia.
Joen vieressä kasvaneena en luota että meri oikeasti jäätyy ja säikähdän joka rasahdusta! Oikeastaan pitäisi ostaa naskalit kaulaan luomaan turvallisuudentunnetta...hih, en varmasti jaksaisi vetää itseäni pois avannosta vaattet päällä.
Tässä hyvin epäselvä kuva Venlasta. Venkula löysi jäätyneen ahvenen ja pisti sen nassuun. Eilen neiti oli löytänyt kaksi särkeä ja puolikkaan siian...ah mitä herkkuja :D
Avantoonkaan en ole ehtinyt/uskaltanut tänä vuonna. Pitää korjata asia pian!!

Joulun jälkimaininkia :)
Pikkujoulut sujuivat mallikkaasti kuten aina :) Perjantaina kun pääsimme Kemiin oli emäntä kattanut pöydän, tehnyt ruuat ja lämmittänyt pihasaunan. Asunto sijaitsi Kemin keskustassa, vanhassa omakotitalossa joka oli jaettu kolmeen osaan. Sauna oli aivan ihana ja tunnelmallinen kynttilöineen. Oli villi tunne jäähdytellä ulkona hankien ja kerrostalojen keskellä! En jaksanut napsia kuvia vaan keskityin nauttimiseen...mutta nyt harmittaa ettei tullut ikuistettua viimeistä viikonloppua Liisun Kemin asunnossa
:(
Seuraavana päivänä kävimme kirppiksillä ja Torniossa. Illalla soi 90-l parhaat ja samalla laitoimme tukkaa ja meikkiä :) Taas miljoona uutta asiaa!
Kuten hiuspuuteri! Häh, en tunnista omaa lettiä tuosta kuvasta :) Oli melko rinssessamainen olo koko illan!
Suuntasimme kohti Corneria ja ilta kului laulaessa ja tanssiessa. Kotiin palattuamme laitoimme ranut ja nakit uuniin ja muistuttelimme toinen toisillemme ettei nyt saa nukahtaa...Onneksi yksi oli tomerampana kuin kaksi, minä nukahdin alta aikayksikön...mutta heräsin syömään :D
Oli niin rentouttava viikonloppu että toipumiseen meni kaksi päivää :D Seuraavan kerran vietämmekin pikkujuhannuksia, huhtikuussa.

13.1.2012
Pikkujoulut 2012
Korkkaan tänään pikkujoulukauden alkaneeksi :)
Kurvaamme Kemiin ystäväni kanssa töiden jälkeen ja aloitamme jo perinteeksi muodostuneen pikkujouluviikonlopun :D
Tänään otetaan iisisti saunomalla, syömällä hyvin ja tietysti rupattelemalla aamuun asti. Huomenna käymme kokeilemassa joain Kemin tanssilattioista...Saapa nähdä kuinka villiä menoa on luvassa :D
Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Nopea lounas :)
Tänään tein kotona nopean lounaan, nam. Bataatti-Chorizo pyrettä, ruusukaalta ja oranssi yllätys :)
Bataatti pieniksi paloiksi ja keitetään. Bataatti kypsyy nopeasti, sillä välillä ehit pilkkoa Chorizon.
Bataatti muusiksi ja Chorizo joukkoon, valmis!
Kukkakaalit höyrytin ja heitin joukkoon aurajuustoa. Pirtelön valmistus kesti sittenkin aika kauan kun kaikki piti kuoria ja pilkkoa. Käytin pirtelöön selleriä ja inkivääriä, viinirypäleitä, omenaa, appelsiinia, sitruunaa, salaattia ja tomaattia.

10.1.2012
Smoothieita :)
Saimme joululahjaksi anopilta ja apelta blenderin ja smoothie-ohjekirjasen.
Harmi vain etteivät he tienneet jo meidän omistavan kyseisen kapistuksen. Tästä innostuneena kuitenkin kaivoin vanhan koneemme kaapista ja olen tehnyt innoissani ihania mehuja :)
Mitään kirjan ohjetta en ole suoraan käyttänyt, mutta olen saanut uusia aineksia mehuihini! En olisi koskaan ajatellut laittaa salaattia, kurkkua tai tomaattia hedelmien joukkoon mutta hyvin toimii :)
Kokeilimme ystäväni kanssa viikonloppuna eri sörsseleitä, nimeten ne yleensä ruskeiksi yllätyksiksi :D Tänään tein vaaleanruskeaa yllätystä :)
Se sisälsi viinirypäleitä, ananasta, tomaattia, avokadoa, appelsiinia, sitruunaa ja salaattia. Nam!! Ihanaa <3 Lopputulos ei vain hirveästi hivellyt silmää :D
Tällä viikolla etsin käsiini lehtiselleriä (missään pienemmässä kaupassa sitä ei ole ollut) ja yhdistelen sitä eri makuihin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)