Teetimme meidän Venla-neidillä pennut viime vuonna. Se käytiin astuttamassa joulupäivänä ja pennut saapuivat maailmaan Helmikuussa -14. Siitä tuntuu jo olevan ikuisuus, muistankohan enää edes kaikkea :D
Mulla oli viimeisiä yliopiston iltaluentoja sinä päivänä kun niitä alkoi pukkaamaan, Mies soitti luennolle että nyt niitä tulee ja laittoi kuvia <3 Taisimpa siinä hormoni-huuruissa tirauttaa pari kyyneltäkin ja näyttää pentujen kuvia kaikille jotka vain jaksoivat kuunnella :D Kaksi oli ehtinyt tulla ennen kuin ehdin kotiin. Kaiken kaikkiaan seitsemän kappaletta niitä tuli, yksi poika ja kuusi tyttöä. Mauno, Matilda, Muska, Malla, Minttu, Milla ja Martta.
Olin katsonut youtube-videoita koiran synnytyksestä etukäteen jotta osaisin toimia jos jotain tapahtuisi, mutta Venla hoiti kaiken itse. Alkupään pennuilla kesti puolisen tuntia tulla maailmaan ja loppupään pennut vain putkahtelivat. Me katsoimme aluksi että poikia olisi ollut kaksi, mutta Martta(josta piti tulla Martti) osoittautuikin seuraavana päivänä tytöksi :D
Venla ei päästänyt aluksi Almaa pentujen lähettyville, mutta hyvin pian Venla kävi vain imettämässä pennut ja hoitotyön suoritimme minä, mies ja Alma :D Toki jos ne inisivät se ryntäsi heti paikalle ja katsoi syyttävästi meitä, "Kenen syy tämä on että ne huutavat?" Pennut tuntuivat kasvavan silmissä ja pian meidän pitikin laittaa lisää aitoja pesuhuoneeseen etteivät ne karkaile! Aluksi meillä oli pentupesä saunassa laatikossa jonka mieheni teki. Kun ne lähtivät liikkeelle, saivat ne olla pesuhuoneessa myös. Kun pennut olivat...olisikohan 4-5 viikkoa päästimme niitä jo ulos ja voi hyvä tavaton sitä menoa! Loppuvaiheilla ne hävisivät kuin pieru saharaan, onneksi oli Alma paimentamassa :D Oli niin hassua kun ne halusivat hirveästi ulos ja kun avasin ovet ne juoksivat portaat alas ja kaikki menivät rivissä pissalle :) Kaikki pennut taisivatkin olla sisäsiistejä kun ne luovutettiin omistajille 7 viikon ikäisinä.
Mun lemppariksi nousi pieni Malla-rääpäle. Malla oli pennuista pienin ja huolehdin alussa että se saa tarpeeksi ruokaa. Se oli silti pennuista ensimmäinen joka alkoi kävellä ja uskalsi ekana ulos. Se oli aika lailla kaikessa ensimmäinen, niin aidan yli kiipeämisessä kuin erilaisssa tihutöissäkin :D Malla päätyi Venlan kasvatti-isän pojalle, metsästäväksi sohvaperunaksi :) Kuinka ihana rotu tämä onkaan, ulkona petoja ja sisällä maailman lempeimpiä koiria!
Toinen lemppari oli Milla, melkein suostuin kolmanteen koiraan Millan kohdalla! Se oli niiiiin lutunen. Se hakeutui aina erilleen muista nukkumaan ja kävi syömässä silloin kun ei ollut jonoa :D Milla oli toinen rohkea pentu (vaikka niin ne kaikki olivat) ja sekin päätyi hyvään kotiin, lapsiperheeseen Muhokselle. (Milla on noissa pentujen "ryhmäkuvissa" aina etummaisena)
Kaikki pennut saivat mitä ihanimmat kodit, ei olisi paremmin voinut mennä! Matildan varannut henkilö tosin osoittautui omituiseksi, joten mies ei myynyt Maddea sinne, vaan se päätyi ystäviemme perheenjäseneksi <3 Madde oli sellainen ihana pieni mussukka, alusta asti kovin rauhallinen ja kiltti. Pistin tämän kuvan fb-sivuille kun ystävät vielä empivät ottaakko koira vaiko eikö, muutaman päivän kuluttua kuului soitto :)
Martasta näki jo heti ensimmäisinä päivinä että siitä tulee pieni sisupussi! Oli myös jännä että Alma aina kuritti sitä, ei muita. Yhden kerran Martta ajoi niin Venlan kuin Almankin ulos kopista, pikku rääpäle!! Martta oli meillä pisimpään, se meni ruotsiin ja omistaja pääsi hakemaan sen vasta myöhemmin. Se oli meidän mukana mökillä pääsiäisenä. Äitini oli kerännyt kaikki matot pois ja oli jo huolissaan sen lorottelusta sisälle, mutta eihän se tainnut pissata kuin kerran kun kukaan ei hoksannut päästää sitä ulos leikin jälkeen. Ihanan kodin sekin sai <3 Omistaja laittaa meille aina välillä kuvia ja hyvin Martalla pyyhkii :) Viimeisin kuva taisi olla villisika jahdista. Martasta on tullut ihan samannäköinen kuin Venlasta.
Muska oli Miehen lemppari, se kävi meillä hoidossa alkusyksystä yhden viikonlopun ja voi mikä ihanuus <3 Hassua miten ne olivat ihan samanlaisia Venlan kanssa! Muskalla oli kaikkein poikkeavin väritys, ihan mahtava. Helkkari kun ei ole kunnon kuvia siitä, löytyy vain monen monituista videonpätkää.
Minttu oli oikea söpöliini, luulen että Mintusta tulee koko pentueen kaunein. Se oli kauhean rauhallinen ja tykkäsi hulluna olla sylissä :) Oli jännä seurata koiria pihalla kun keskenään samannäköiset pennut, Minttu ja Malla, Milla ja Martta sekä Madde ja Mauno liikkuivat monesti pareittain!
Mauno oli oikea jässikkä :D Se ei paljoa hätkähtänyt vaikka tytöt kävivät sitä repimässä, kun nukutti niin sitten nukuttiin. Mauno päätyi kans ihanaan kotiin tähän suht lähelle.
Kaiken kaikkiaan pentujen hoito oli helevetin raskasta! Ehkä siihen vähän vaikutti se, että olin raskaana, kävin töissä ja yritin tehdä kouluhommia. Joka yö me herättiin vuorotellen antamaan pennuille ruokaa ja siivoamaan p*skat ja k*set pois. Että se hajotti nousta! Kuukauden jälkeen, pentuja ei voinut enää teljetä saunaan siksi aikaa kun kävi suihkussa (Ne pirulaiset saivat oven auki :), jomman kumman oli oltava ulkona niiden kanssa. Tosin ihan loppuajasta ilmat lämpesivät niin paljon että pennut viettivät suurimman osan päivästään pihalla...Heh, sitten toimme niitä yksi kerrallaan mutaisina kylpyyn :D Päättelimme miehen kanssa että lapsi ei todellakaan voi olla nuin raskas ja meille naurettiin, "Odottakaa vain!" Mutta ei, lapsi on sata kertaa helpompi!