8.7.2012

Juhannusnäyttely

Paitsi se ei ollut juhannuksena. Kyse on siis koiranäyttelystä Rovaniemellä :)

Minä ja mieheni emme ole kumpikaan kiinnostuneita koiranäyttelyistä, emme ymmärrä koirien tupeeraamista, tassujen asettelua yms yms. Toki se on joillekin harrastus muiden joukossa, mutta keksimme yleensä miljoona asiaa joita tehdä näyttelyiden sijasta...ja ne ihmiset! Saapuvat aamuvarhain paikalle, pystyttävät telttansa, tupeeraavat koiria, harjoittelevat seisomista, need I say more?

Kävi nyt kuitenkin niin että ilmoitimme Venla rukan Rovaniemen "juhannusnäyttelyyn". Ihan vain varuilta, jos tyttö alkaisikin hyvin haukkumaan hirveä tai lintuja tai haluaisimme myöhemmin Venlan pennun.

länsisiperianlaika Venla Rovaniemen juhannusnäyttelyssä 300612

Onneksi suurin osa metsästyskoirista oli laitettu samaan kehään ja luultavasti näiltä koirilta ei edes odoteta "näyttelykäyttäytymistä", nehän ovat käyttökoiria, metsä on ainut paikka jossa koiran tulee toimia. Mutta kuinka ollakaan Venluska oli kuin unelma kehässä, seurasi kuuliaisesti perässä ja antoi tuomarin tutkia hampaat ja koko kehon. Seistäkin se osasi ihan itsestään :D

Länsisiperianlaika Venla kasvattaja Matti Mäntymäen kanssa kuvassa. Kuvassa myös Venlan veli Aatu(ROP) ja äiti Pipsa

Meillä meni niin hyvin, että kehätuomari lappoi ruusukkeita käteen ja minä hangonkeksinä ihmettelin että eikö nämä jo lopu :D Onneksi paikalla oli myös tuttuja, jotka osasivat neuvoa hakemaan Venlan serti-todistukset ja pokaalit. Oltaisiin pian lähdetty paikalta ilman niitä :) Jos joku näyttelyihminen lukee tätä, niin Venla pokasi Vsp, Serti ja Kansainvälinen serti

Länsisiperianlaika Venlan palkinnot Rovaniemen juhannusnäyttelystä-Vsp, Serti ja Cacib

Pokaalit sai onneksi vaihtaa tuollaisiin pieniin tuikkuihin, tilaa kun ei pienessä kämpässä hurjasti ole. Täytyy myöntää että kyllä tuollaisen menestyksen myötä pieni näyttelykuume puraisi, mutta edelleen meidän taloudessa on tärkeintä koiran kanssa metsästys :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti