7.10.2012

Ovikranssi

Olen ollut tämän viikonlopun kotona ja touhuillut kotijuttuja :) Lähinnä nukkunut univelkaa pois!

Eilen päivällä päätin mennä harvoimaan pihaa, ajatellen että eiköhän tuon iltapäivässä saa valmiiksi. Nyt olen sitä mieltä että kaikki turhat lehtipuut kaatuu viimeistään ensi keväänä!


Kun otin taukoa haravoinnista, nappasin muutaman pihlajanmarjan ja tein niistä ovikranssin :) Minulla oli valmiina kranssikehikko johon työnsin okasanpalat.


Aluksi otin liian pieniä palasia pihlajasta, ne oli vaikea saada pysymään.




Tämä ei ole ihan lopullinen versio, työsin siihen vielä muutaman marjan.

En ole koskaan aiemmin tehnyt kranssia ja nyt toivoisin että pakkaset tulevat pian ja marjat jäätyvät!! Ja en osaa yhtään sanoa sen säilyvyyestä, laitoin hieman hiuslakkaa tuon päälle...katsotaan miten käy :D

Ai niin, tämä oli siis inspiraationi kranssiin, löytyi *yllätys yllätys* Pinterestistä. Olisin halunnut tehdä kranssin vaahteranlehdistä, mutta meillä ei ole niitä pihalla eikä naapureillakaan...Meinasin pysähtyä kotimatkalla töistä kun näin kauhean kasan lehtiä maassa. Minulla oli tosin mukana kitara, käsilaukku ja pyöräilylaukku ja vettä tuli kuin Esterin pstä, päätin jättää lehtien kannsikelun toiseen kertaan :D

Kuva haettu http://www.5orangepotatoes.com/blog/ osoitteesta :)


Tähän loppuu lisään vielä Tanja Torvikosken kirjoituksen Oulu-lehdessä. Tanja kirjoittaa vuokratonttien hinnankorotuksesta Puu-Raksilassa Oulussa ja korotus on suorastaan käsittämätön!! Yhden tontin hinnankorotusesimerkki oli 890e ->14 300. Huhhuh, haravoidessani pihaa kiitin mielessäni miestäni. Hän ei edes suostunut katsomaan taloja jotka olivat vuokratontilla. Silloin mietin että nyt meni monta kivaa ohi, vaan onneksi mies on tolkun mies <3

28.8.2012

Kirppistelyä

Ehdin käydä kirpparilla pitkästä aikaa ja löysin Oulusta helmen jossa en ole käynyt aiemmin. Putiikki on 7. taivas Aleksanterinkadulla. Lähdin hakemaan keikalle kotelomekkoa ja löysinkin sen. Sain liikkeestä mekon, hameen ja takin siskolleni 30e! Liikkeessä kaikki tuotteet olivat hyväkuntoisia ja myyjä/omistaja? oli ystävällinen ja avulias :) Tulen vierailemaan uudelleen!


(Jeesh I know, asento on niin kyyhöttävä kuin voi olla :)
Mekko on ihana päällä ja tuona kuumana päivänä ulospäin ei näkynyt että vuori oli liimaantunut kiinni :D Nyt etsimään ompelijaa, jotta sitä voisi kaventaa hieman.

23.8.2012

Uusi alku

Hui! Taas on aikaa vierähtänyt. Mutta niin paljon on tapahtunut :)

Tänä vuonna en laittanut kasvimaata kaupungin vuokrapalstalle, enkä istuttanut yrttejä ja tomaatteja. Minulla oli niin vahva tunne että löydämme oman kodin ja muutto odottaa. Näinhän siinä sitten kävi, ensi viikonloppuna alkaa tavaroiden roudaus ja sitten asumme omassa rintamamiestalossa :)

Säpinää on riittänyt kesätöiden merkeissä ja sitten elokuun alusta minulla alkoi opetus ja tuo talo-hommeli kaiken päälle. Voitte arvata kuinka innoissani hypähtelen välillä kun pitäisi alkaa tiskaamaan, "Ihanaa, enää muutama viikko ja kaikki nämä voi heittää koneeseen", tai kun haluttaisi saunaan, "Ihanaa, kohta voimme lämmittää oman pihasaunan". <3

Sitten pääsen laittamaan puutarhaa, aion istuttaa mansikoita, viinimarjoja ja omenapuita ja laittaa kasvimaan ja kasvihuoneen <3 Jossain vaiheessa kokeilen tyrniä. Pihan ohjenuorana tulee olemaan helppous ja hyötykasvit. Etupihan sammaliin ja puolukanvarpuihin en koske :)

Kuvia ja täpinöintiä siis tulossa <3

12.7.2012

Ei ompele kun ei osaa käyttää konetta :/

Ostin kirpparilta hirmu ruman aamutakin josta ajattelin tehdä miehelle kokohaalarin lyhyillä lahkeilla Suofutikseen...haalarista tuli liian pieni ja lahkeista liian lyhyet. Tein itselleni vanhasta pussilakanasta haalari-sortisi-asun, tuli liian pieni :D 

M.n haalariasu sopii minulle, mutta se on ehkä liian kiinalaistyylinen...hiuksiin teen folio-afron


Mulla oli sellainen tunne ettei tämä nyt ihan toimi :/ joten ostin sitten eilen kirpparilta hopeisen mekon, saa nähdä jos se on parempi, tytöt saa olla raatina illalla :) 

Mies mursi jalan ystävän polttareissa, joten pelit jää väliin. Saa siis patsastella pimp-daddyna pitkospuilla ja ottaa kuvia. 

Ei muuta kuin tien päälle, hop hop! Palataampa asiaan viikonlopun jälkeen :)

8.7.2012

Swamp Soccer-suofutis Hyrynsalmi

Pian se koittaa! Suojalkapallon MM-kilpailut :D Olemme osallistuneet suofutikseen kolme kertaa, tänä kesänä tulee neljäs :)

Eka kerta -09 meni vähän ihmetellessä, mikä tää homma on? Yövyttiin Ukkohallalla puolijoukkue teltassa, not good :( Oli melko karu nousta aamulla kankeana ja jäässä ja vetää jäiset pelivaatteet niskaan. Käytiin myös swamp rockissa...tai kävin yhtenä iltana, muina iltoina jätin väliin. Mutta meno oli kova ja ihan hullun hauska reissu.





Seuraavana vuonna -10 oltiin Paljakassa yötä ja mieskin lähti tällä kertaa mukaan. Teemana oli Braveheart ja muistettiin ottaa enemmän kuvia :)





Viime vuonna -11 teemana oli Inkkarit ja yövyimme taas Paljakassa. Ohjelmana ekana iltana oli olympialaiset jossa palkintona Narttu-kiertopatsas. Muina iltoina grillailua, saunomista ja yhtenä iltana hilpasimme Paljakan Pörri-baariin. What a night! Mukaan lähti joku venäläinen joka yritti koko kävelymatkan voittaa painimatsia meidän poliisia vastaan, miehet ärisivät kuin karhut konsanaan ja Polliisi-Poika voitti aina :) Vuosi oli myös ensimmäinen kun oli todella lämmintä! Ensimmäinen kuva pelikentältä antaa hieman virheellisen kuvan pelitilanteista, harvoin kentällä pystyi seisomaan, vaan yleensä maa imaisi syvälle ja kentällä liikkuminen tapahtui suureksi osin nelin kontin.





Suotiimimme on pysynyt aika lailla samana joka vuosi, joku tulee aina uutenä lisää ja joku toinen jää pois. Joka vuosi alkaa silti sama paniikki, meillä ei ole tarpeeksi väkeä, kuollaan kentälle! Onneksi se ei ole niin vakavaa ja nestetankkaus on varmasti kohillaan :D Tänä vuonna aletaan hifistelemään ja halutaan juoda juomamme kylminä ja otetaan myös ghetto-blasteri mukaan :) Teema on disco ja tiimi on FC Boogie. Mun pitäisi alkaa ompelemaan meille jo asuja, saatte sitten kuvia niistä :)

Edit:
Vuoden 2012 suokuvia :)

Kentältä ei päässyt pois kuin pyörimällä :D




Täällä me uitiin suurin osa peleistä

Joukkuekuva :)


Iltaviihdykettä, kaikkien tuli keksiä ohjelmaa illaksi :)

Kesäolympialaislaji

Pieni ja nälkäinen :)

BooliaBoolia

Olympialaji

Juhannusnäyttely

Paitsi se ei ollut juhannuksena. Kyse on siis koiranäyttelystä Rovaniemellä :)

Minä ja mieheni emme ole kumpikaan kiinnostuneita koiranäyttelyistä, emme ymmärrä koirien tupeeraamista, tassujen asettelua yms yms. Toki se on joillekin harrastus muiden joukossa, mutta keksimme yleensä miljoona asiaa joita tehdä näyttelyiden sijasta...ja ne ihmiset! Saapuvat aamuvarhain paikalle, pystyttävät telttansa, tupeeraavat koiria, harjoittelevat seisomista, need I say more?

Kävi nyt kuitenkin niin että ilmoitimme Venla rukan Rovaniemen "juhannusnäyttelyyn". Ihan vain varuilta, jos tyttö alkaisikin hyvin haukkumaan hirveä tai lintuja tai haluaisimme myöhemmin Venlan pennun.

länsisiperianlaika Venla Rovaniemen juhannusnäyttelyssä 300612

Onneksi suurin osa metsästyskoirista oli laitettu samaan kehään ja luultavasti näiltä koirilta ei edes odoteta "näyttelykäyttäytymistä", nehän ovat käyttökoiria, metsä on ainut paikka jossa koiran tulee toimia. Mutta kuinka ollakaan Venluska oli kuin unelma kehässä, seurasi kuuliaisesti perässä ja antoi tuomarin tutkia hampaat ja koko kehon. Seistäkin se osasi ihan itsestään :D

Länsisiperianlaika Venla kasvattaja Matti Mäntymäen kanssa kuvassa. Kuvassa myös Venlan veli Aatu(ROP) ja äiti Pipsa

Meillä meni niin hyvin, että kehätuomari lappoi ruusukkeita käteen ja minä hangonkeksinä ihmettelin että eikö nämä jo lopu :D Onneksi paikalla oli myös tuttuja, jotka osasivat neuvoa hakemaan Venlan serti-todistukset ja pokaalit. Oltaisiin pian lähdetty paikalta ilman niitä :) Jos joku näyttelyihminen lukee tätä, niin Venla pokasi Vsp, Serti ja Kansainvälinen serti

Länsisiperianlaika Venlan palkinnot Rovaniemen juhannusnäyttelystä-Vsp, Serti ja Cacib

Pokaalit sai onneksi vaihtaa tuollaisiin pieniin tuikkuihin, tilaa kun ei pienessä kämpässä hurjasti ole. Täytyy myöntää että kyllä tuollaisen menestyksen myötä pieni näyttelykuume puraisi, mutta edelleen meidän taloudessa on tärkeintä koiran kanssa metsästys :)

27.6.2012

Juhannus 2012

Perjantaina töiden jälkeen hypättiin suoraan tien päälle ja kohti pohjoista ystävien mökille. Perille päästyämme sain parkeerata laiturille viinilasi kädessä ja poistuimme auringosta vasta kun pojat huusivat meidät syömään :)


Ruuan jälkeen lämmitimme saunan ja pojat ja Venla veivät verkot.



Seuraavanakin päivänä olimme ulkona auringossa ja nautimme hyvästä seurasta, ruuasta, juomasta ja saunomisesta. En ole nauranut niin paljoa pitkään aikaan kuin viime pyhänä tuli tehtyä! Heitin myös talviturkin pois vihdoin ja viimein, mutta tuntuipa kylmältä! Ihana viikonloppu <3


Ihanuutta

Lapsesta lähtien lempivärini on ollut keltainen :) Ennen alennusmyyntejä kävimme ystävieni kanssa Zeppelin-kauppakeskuksessa ja löysin Spiritstoresta ihanan laukun.


Olen periaatteessa asettanut itselleni säännön, että en saa ostaa laukkuja kunnes heitän vanhoja pois...En ole heittänyt, mutta olen säilönyt niitä vanhempieni kellariin ja mökille ja kotiin muutamaan laatikkoon :) Sama sääntö koskee nyt vaatteita ja kenkiä. Kengistä en ole voinut luopua, mutta muutaman vaatekassin olen vienyt Konttiin.


Eilen kävimme miehen kanssa alennusmyynneissä ja totesin vain etten tarvitse mitään...kunnes lähden tyttöjen kanssa kiertelemään kauppoja :D

Kravatti-kaulakoru

Kuten jo aiemmin kirjoittelin Pinterestin ideoista, päätin nyt toteuttaa kravatti-kaulakorun :) Kävin Oulun kontissa hakemassa kaksi kravattia, tarjouksessa oli 3kpl/1e. Otin kuitenkin vain kaksi ja kassalla  hinnaksi tuli 2e. Ihmettelin asiaa ja myyjä pahoitteli ja sanoi ettei voi mitään. Ääneen vain totesin että haen sitten yhden lisää ja jätän sen ulos mennessä vaatelahjoitukseen. Siihen tuli toinen myyjä ja ilmoitti ettei käytäntö ole mahdollinen. Arvatkaa alkoiko siinä vaiheessä ärsyttää ja tehdä mieli kysyä maalaisjärjen käytöstä :D No lopulta poistuin 2kpl/1e.

Eilen aloin parsia toista kravateista.



Tässä on toinen josta teen korun kunhan ensimmäinen on valmis :)


Lopputulos oli tämän näköinen :) Tämä on nätti, mutta en omista hirveästi yksivärisiä "perusvaatteita" joihin yhdistää tämän..let's try something


25.6.2012

Täydennystä varastoihin

Mies lähti parin päivän reissulle ja minä säntäsin suoraan Kuudenteen Makuun hakemaan herkkuja :)


Päätin olla terveellisellä linjalla ja ostin kuivattua kookosta, mangoa, papaijaa, ananasta ja kiiviä,nam <3
Lisäksi ostin muutaman Clipperin teen edellisten loppuneiden tilalle.


Ja eihän liikkeestä voinut poistua ilman suklaata!!


Harmikseni Cocovin siitepölyn tuontimaa on vaihtunut :( Edellinen purkki meni hujauksessa ja nyt Kiinasta tuodut piti palauttaa. Siitepölyn maku oli todella kamala, kaikkiin ruokiin mihin sitä lisäsin tuli homeen maku. Onneksi kuudes maku otti purkin takaisin ja sain ostaa muuta sillä rahalla :)

Illalla vielä tein marmeladia äidin raparpereistä. Heitin joukkoon aprikooseja ja ihanaa tuli <3 Olisi ehkä pitänyt kuitenkin pysyä ohjeissa, laitoin liikaa sokeria keittovaiheessa...oh well, hyvää siitä tuli! Nyt pitäisi löytää nätit purkit joilla voin viedä hilloa mukanani ystävien luo <3


21.6.2012

Tämä tyttö heitti vapaalle

Vielä 4h töitä ja nokka kohti pohjoista :) Lähdemme Ylä-Nampaan ystävien luo juhannuksen viettoon, tiedossa hyvää ruokaa, ihanaa seuraa ja rentoa meininkiä. Mukavaa juhannusta!!


Venla

Venla <3

Länsisiperianlaika Venla

En olisi koskaan uskonut että ulko/metsästyskoirasta voi tulla näin ihana sisä/koti-koira. Toki Venla käy metsällä, mutta sisällä tuo lutunen vain nukkuu, lupsuttelee ja leikkii omilla leluillaan. Pari kirjaa se on lukenut, mutta muita tuhoja ei ole ollut. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta se tulee toimeen kaikkien koirien kanssa ja lapsista se pitää kovasti. Sillä taitaa myös olla meneillään "Universaalin keskipiste" vaihe <3

Lempi kesäasu

Kesällä rakastan rentoa pukeutumista :) Ostin viime vuonna alennuksesta kukkapaidan ja pellavahousut. Nämä käyvätkin tiuhaan päällä, yhdessä ja erikseen. Lisäksi yhdistelen näihin  kellokaulakorujani. 


Ja taas aloin näpsiä kuvia järkkärillä. Hitto että se tuntuu välillä olevan vaikeaa! HTCni vetelee viimeisiään alituisen tiputtelun seurauksena, joten silläkään ei tule enää kovin hyvälaatuisia kuvia...himoitsen jo valkoista Lumiaa tai iPhonea. Lumia vaan ei juttele läppärini kanssa ja iPhonessa on muutamia minua ärsyttäviä ominaisuuksia..ehkä pitäisi päästä testaamaan sitä!


Mutta nyt ei voi hukata vapaapäivää tämän enempää, taidan alkaa ompelemaan tai sitten lähden pikku lupsun (Venlan) kanssa kävelylle :)