23.12.2013

Joululahja itselleni

Päätin antaa joululahjan itselleni jo ennakkoon :) Frantsilan kasvo- ja silmänympärysvoide :) Jospa minulla nyt tulisi käytettyä nuita kun ovat niin kauniissa paketeissakin!! 


Ja paketointi jatkuu :)

19.12.2013

Himmelihimmeli

Ekat himmelit on melkein valmiit, spraymaalattu valkoisiksi ja kristallit/helyt odottaa :) Ohje minkä laitoin aiemmin oli aika hyvä, tosin viiden kolmion ollessa kasassa tuli stop :( Kiitos youtuben selvittiin siitäkin ongelmasta!


Teen siskolleni oman himmelin :)


Ja kimalletta :)


Lopputulos selviää myöhemmin :)

9.12.2013

Voihan himmelihimmelihimmelihimmeli

Tätä viikonloppuna :) Viimeksi tehtiin himmeleitä äidin ja siskon kanssa lapsena ja hermothan siinä meni. Äiti sai valmiiksi, minun lensi roskakoriin, jospa nyt paremmalla menestyksellä!

3.12.2013

Pohjankartanon joulumessut

Viime viikonloppuna järjestettiin Oulussa Pohjankartanolla joulumessut. Kävinkin siellä en yhdesti, vaan kahdesti ystävieni kanssa. Syynä tähän oli oma typeryyteni, en tajunnut varata käteistä mukaan lauantaina, joten katselin valmiiksi mitä haen seuraavana päivänä :) Ja siellähän oli kaikkea!
Löytyi aivan ihanat korvakorut <3


Korvikset on valmistanut Riikka ja Riikan blogin ja kuvia koruista löytyy sivulta www.riikkaluo.blogspot.fi Ystäväni osti häneltä kauniit sormukset ja päätin tilata ystävänpäiväksi häneltä riipukset lahjaksi, etsin kuvan äidistä ja siskostani ja koru tehdään kuvasta! Oli kyllä hienon näköisiä koruja :)

Ja sitten ostin kuusenkoristeita :) 


Ja kranssin oveen


Ja ruokalapun ystävän lapselle joululahjaksi :)



Lisäksi ostin valkosipulimajoneesia ja oliiviperunasalaattia, myyjä lupasi että purkit ovat tyhjät 15min avaamisesta, herrrkullista olikin, onneksi on vielä vähän jäljellä :)

Ihanaa kun joulu tulee, saa soittaa joulumusiikkia, nostaa kyntteliköt esiin hyvällä omatunnolla, polttaa kynttilöitä, juoda kaakaota ja teetä ja muutenkin fiilistellä tätä rauhallisuuden aikaa...No tuo viimeinen ei ehkä ihan pitänyt paikkansa, pyrin kuitenkin siihen :)
Toivotaan paljon lunta joulukuulle <3

3.11.2013

Twisters

Otimme Twistereiden kanssa kesän viimeisinä päivinä uusia promokuvia, kuvat otti Harri Rauhanummi.




Tuntuupa hullulta katsoa tuota pitkää tukkaani! Nyt se on poissa ja ikävä ei ole tippaakaan :D


Nämä kuvat ovat ihan kivat, mutta jotain näistä puuttuu...Ehkä näihin tottuu vielä :D

31.10.2013

Väsymystä ilmassa

Viimeksi kerroin teille mikä silmääni vaivaa :/ Ehkä tuo on nyt aiheuttanut ylimääräistä väsymystä jo pidemmän aikaa. Tuntuu että kun töistä pääsee kotiin on aivan poikki, ei jaksa tehdä mitään ylimääräistä :(

Jotain ihanaa olen sentään hommannut, uuden iPadin! Jestas se on hyvä laite! Käytän sitä päivittäin opetustyössäni ja musiikkihommissa myös. Kattokaa nyt kuin ihanat kuoretkin siinä on!! (Prismasta)


Mun Darling :) Käytän tätä myös lukemiseen, ah, huippu kirja kesken, kun vain olisi aikaa lukea! Tähän voisi laittaa myös sim-kortin, mutta olen toistaiseksi käyttänyt Wi-Fiä, (kotona tai puhelimen) ja hyvin toimii!


Huh, nyt kun katon kuvaa itsestäni niin kylläpä näyttää väsyneeltä...ei se auta, kohta opettaan ja illalla etäluennolle. Onneksi päästään viikonloppuna mökille levähtään, tulee tarpeeseen <3

24.9.2013

Mitä nyt taas!

No verkkokalvon tulehdus :/ Ramppasin lääkäreillä jonkin aikaa kun mulla oli suurinpiirtein oireeton tuo tauti. Aluksi tuntui että oli kalvo silmän päällä ja lopuksi kuin jotain roskaa/palloja leijuisi näkökentässä. Onneksi työterveyslääkäri laittoi heti lähetteen eteenpäin ja pääsin jo eilen iltapäivästä silmälääkärille. Sain kortisoni tipat ja tippa/ tunti rallia jatkuu viikon verran, sitten vähenee tippa/2h toinen viikko. Vaikka tipoittelu työllistää, hoidan tämän mieluusti kunnialla. Seurauksena saattaa olla näön lähtö! ...Ythslle soittaessa ilmaisin huoleni tästä asiasta, mutta aikaa ei lääkärille herunut. Onneksi. Täytyy kyllä sanoa että Oulun työterveys hoitaa asiat mallikkaasti!
Edit: VÄRIKALVON tulehdus, ei verkkokalvon tulehdus...hyvä muisti!


Normaalisti kai (näin pikaisen googlettelun ja lääkäreiden ymmälläänolon seurauksena) silmä punoittaa, sitä särkee stanasti tai se on valolle arka. Minulla ei ollut mitään näistä oireista, ainoastaan olo kuin toinen silmä olisi pikkuiden sumea.
Nyt tämän silmän pupilli on sitten suurena lääkkeiden avulla. Tänään oli melko hirveä loppupäivä kun en tajunnut kopata aurinkolaseja mukaan töihin! Päänsärky sai uuden merkityksen...Saapa nähdä mitä oppilaat tuumaa huomenna kun kuljen aurinkolaseissa :D




Loppupäivä menikin sitten kotona aikuisten potkupukuun kääriytyneenä ja aurinkolasit silmillä. Ehkä pitää käydä lähimarketissa hakemassa pikkuisen hillitymmät lasit töihin :D Kai niitä vielä löytyy vai onko ne kausituotteita?

Mutta katoppa mitä mulla pilkistää hupun alta! Tästä lisää toisella kerralla kun on vähän parempi olo ja paremmat kuvat :D

11.9.2013

Kara-Alma

Käytiin viikonloppuna metsässä kävelemässä ja ilma oli aivan ihana <3 Suurin osa mustikoista oli vielä syömäkelpoisia ja mussutin niitä suu sinisenä :) Poimin mukaan myös puolukkaa ja osasta teimme lappapuuroa, en olekaan syönyt sitä sitten lapsuuden! Alpukka kävi myös ensimmäisen pidemmän lenkin, 1,4km! Se kulkee normaalisti jaloissa, mutta joku eläin veti sitä mukanaan nuinkin kauas...gps-jäljestä päätellen jänis :D

Tällä kertaa ei nähty lintuja, mutta viimeksi Alma sai komean teeri-haukun :D Ja lähellä kotimetsää se löysi pyyn maasta, harmitti kun en voinut päästää koiraa irti :/


Venla huiteli taas omia lenkkejä, se käy nopeasti tervehtimässä ja katoaa taas. Venla löysi hirven leukaluun ja kantoi sitä mukanaan kuin aarretta :D Eipä antanut pois kun komennettiin vaan kävi piilottamassa sen ensi kertaa varten, hassu tyttö. Minä jäin heti miettimään mihin leukaluun voisi laittaa esille meillä kotona :D


Ensi kerralla pitää ottaa pusseja mukaan, ärsyttää kun metsään jätetään roskia! Jos piru vie on jaksanut raahata angry birds limsan metsään, pitäisi jaksaa viedä hylsyt pois! Mrrr...

8.9.2013

Nam Nam

En ole vielä ehtinyt tyhjentää puutarhaa: porkkanat, sipulit, punajuuret ja lehtikaalit odottavat noutajaa. Tänään hain muutaman porkkanan keittoa varten ja tein porkkana-puolukka smoothien. Laitoin joukkoon myös avokaadoa ja appelsiinia.


Tässä ei nyt ole mitään normaalista poikkeavaa, mutta smoothien sekaan sain itsetehtyä jugurttia! Löysin ohjeen täältä, ihana blogi :) Kaikessa yksinkertaisuudessaan jugurtti sisältää kookoskermaa ja maitohappobakteereja. Laitoin jugurtin tulemaan perjantaina ja tänään testasin, nam :) Ostin halppis maitohappobakteereja kun ajattelin että kyllä ne jugurttiin kelpaa. Ensi kerralla kokeilen biolatte-maitohappobakteereja kuten alkuperäisessä ohjeessa oli. Näillä halvemmilla bakteereilla ei kerma hyytynyt kunnolla :/ Mutta hyvää oli <3



3.9.2013

Tytöt

Koska olen ihan höppänä ja minulla ei ole lapsia, kutsun koiriani tytöiksi :D

Alma on ihana, se seuraa tarkasti mitä Venla tekee ja matkii perässä. Ja Venla on kärsivällinen Alman häärätessä ympärillä :D



Välillä rääpäle kiusaa Venlaa ja menee piruillakseen Venlan mielipaikoille nukkumaan tai repii leluja joista tietää että Venla pitää.




Ei muuta, mukavaa keskiviikkoa :)