30.9.2011

Luojan kiitos on perjantai

Oho, kylläpäs kävijämäärä on kasvanut sitten viime kerran! Kyseessä taitaa olla Kempparin Noora Shingler :) Oli muuten aivan mahtis kirja (Marjoja ja maskaraa). Olen suositellut sitä monelle samoista ongelmista kärsiville ja löysin niin paljon omia ruoka-aineongelmia ja ratkaisuja sivujen välistä!

Jestas mikä viikko! Viime vuonna valitin ettei koulunkäynti tunnu missään ja en tehnyt töitäkään. Nyt ovat asiat muuttuneet ja lisäksi lauluoppilasmääräni ovat kasvaneet. Tosin, onhan se paljon mukavampaa kuin alkon kassalla seisominen, sitäkin ehdin tehdä noin viisi vuotta!!

Tänään pidin ekaa kertaa elämässäni bänditunnin :) Paikalle ei tosin ilmaantunut kuin kaksi oppilasta, mutta kun lähdimme ihan alkeista kitaran ja keyb. kanssa, homma riitti! Ihania oppilaita olivat molemmat ja kun koulukamuni kanssa yhdessä opastimme, sain keskittyä kokonaan vasenkätiseen kitaristiin. Välillä soitin rumpuja ja lauloin, jaiks, onneks ei ollut kukaan oven takana kuuntelemassa :D


Mutta nyt on viikonloppu alkanut ja sen kunniaksi nautin lasillisen viiniä ja leivon täytettä keksipurkkiin :)


Mulla oli ennen tapana ostaa Rainbown cappuccino-keksejä (näyttää samalta kuin dominot) ja syödä niitä kahviin kastettuna. Oi joi, se oli melkosta herkkua, mutta koko keksipaketti meinas mennä kerralla. Sitten löysin simppelin reseptin näihin kekseihin!..Ei sillä ettei nämä menisi melkein kerralla :P


Kaurakeksit:
75g voita
1dl sokeria
4 rkl vehnäj.
1 tl leivinj.
2 1/2dl kaurahiutaleita
1 muna

Sulata voi kattilassa ja sekoita muut aineet joukkoon. 200C/n. 7-10min. Lisäksi käytän eri kerroilla pikku höysteitä. Tälla kertaa laitoin pussin ranskanpastilleja, salmiakkilaku on kans hyvä. Kerran kokeilin omenalla, mutta ei ollut mun makuun. Vieraat söi kyllä kaikki ja tykkäs :)



...Huh, nyt kun täällä on käynyt enemmän vierailijoita, alkaa verenpaineet nousta kielioppisääntöjen kanssa! Olen toivoton tapaus kun pitäisi kirjoittaa sujuvaa suomea, anteeksi vain kaikki pilkun viilaajat :)

28.9.2011

Punahuulinen nainen

Otsikko johtaa hieman harhaan. Vaikka siinä lukee nainen, koen itseni vielä enemmän tytöksi...luultavasti koko loppuelämäni :D Haluaisin olla joka tapauksessa tyttö joka uskaltaa käyttää punaista huulipunaa. Kerrat jolloin uskallan maalata huuleni ovat aika vähissä. Nykyään olen lisäillyt koulupäivinä punaa aika kevyesti ja silloinkin tuntuu että kaikki tuijottavat...tai kun Oulussa ollaan, mollottavat :D Sama tunne oli kun ensimmäistä kertaa laitoin pyöräilykypärän päähän! 

Rakastan huulikiiltoja ja niiden eri värejä, mutta ne aina tahmaavat ja hiukset jäävät kiinni huuliin. Paras huulipuna löytö olikin Max Factorin lipfinity. Aamulla laitettu huulipuna pysyy koko päivän (ellei syö jotain öljyistä). Ostin ensin punaisen ja sitten korallin, josta en kuitenkaan pitänyt kiillon vuoksi. Paketissa on mukana itse puna ja "huulirasva" jota lisäillään päivän mittaan antamaan halutun verran kiiltoa :)


Minusta tuntuu, että pidän huulipunasta, koska silloin ei välttämättä tarvitse muuta meikkiä...ehkä. Tosin alla olevassa kuvassa on minun mittapuulla jo maski naamassa :)






Milanossa uskalsin käyttää punaa huulilla :) Ja vaikka ilme on myrtsi, oli itse päivä ihana! Kovapohjaisilla vagabondeilla(rakkatta ensi silmäyksellä) kävely ja talvitakin raahaus vain väsytti, ja tietysti viikon laskeminen Cerviniassa :D

Hehkutusta

On suorastaan rikollista etten ole käynyt viimeaikoina juuri missään kulttuuririennoissa. Minun kohdalla tämä tarkoittaa viikottaista livemusaa, harvemmin teatteria. Viime vuonna asetin itselleni säännön, että  yhden kerran viikossa on käytävä keikoilla, teatterissa yms. mutta jotenkin se on unohtunut. Tänään tulee muutos :D

Illalla on Nuclear nightclubissa Into Koponen Band vieraineen. Into, Jari Levy, Petrus Ylitapsa, Aleksi Itkonen ja vieraat Tappi Maunuvaara, Inga Söder ja Aki Louhela. Vau mikä kattaus ja suurin osa on vaikuttanut elämääni paljonkin :)

Tappi Maunuvaara on henkilö, jonka takia koskaan jatkoin musiikin opiskelua. Tappi antoi hyviä neuvoja nuorelle likalle ja otti mukaan projekteihin. Innostava ja ystävällinen herrasmies kaiken kaikkiaan :)

Inga Söder on ihanin, taitavin, kaunein, ystävällisin ( voin jatkaa superlatiivi-listaa loputtomiin :) lauluope ja laulaja ever. Olen käynyt Ingan laulutunneilla ja päässyt laulamaan taustoja viime vuonna kun Inga ja Koop olivat Oulu sinfonian ja Oulu All Star Big Bandin Burt Bacharach-tribuutissa solisteina, kapuna tietysti Tappi :)... lause hirviö :D
<3 Iso sydän Ingalle. Jos sinulla on mahdollisuus kuulla Ingaa livenä, käy ihmeessä!!

Into veti bänditunteja konsalla opiskellessani. Mahtava tyyppi jolla on asiantuntemusta ja hyvä ote opettamiseen. Into tutustutti minut uudelleen Country-musaan, siis popcountryyn tyylin Faith Hill, Carrie Underwood, yms. Mukava nähdä Into lavalla ensimmäistä kertaa!(Hahhah, siis minä näen, Into on ollut jo lavalla monta kertaa :)

Viimeisenä uusin opettajani Jari Levy :) Jarilla on samanlainen ote hommiin kuin Intolla, enkä ole nähnyt Jariakaan koskaan aiemmin keikalla, interesting!

Eikö tuo otsikko jo luvannut hehkutusta?! 
Aaargh, ja eikö tämä blondi opi katsomaan kalenteria...Keikka on viikon päästä 5.10 :D Pitää siis käydä jollain toisella keikalla tällä viikolla!!...Hyvä että nyt huomasin...Olempa vähän hönö :D

25.9.2011

Lampaankääpä

Nam nam nam!! Slurps, nytkin kun mietin tätä herkkua...


















































Todella helppoa ja herkullista.
Puhdista lampaankääpä, kasta se munissa ja pyöritä korppujauhoissa. Paistetaan pannulla voissa muutama minuutti. Jos mukaan on eksynyt muutama typäskääpä, tunnistat sen siitä ettei se muutu sitruunankeltaiseksi paistettaessa.
Pihvien kaverina voi syödä tsatsikia tai persilja/rahka/valkosipuli-voita:
voita 5 rkl, Rahkaa 250g, valkosipen kynsiä 3 ja persiljaa->sekoita ja nauti <3

huiuiui

Miten se aika menee näin nopeasti!! Vasta koulut alko ja parin viikon päästä on jo syysloma :) Kouluhommia on ehtinyt kerääntyä syliin jo enemmän kuin tarpeeksi. Keittiön pöytä vain pilkistää kirja- ja nuottipinojen alta...Ärsyttää raahata ja raivata pöytä esiin kun on aika syödä yhdessä...aika harvoin nykyään :/

Ehdin kuitenkin käydä viime viikolla sienillä värjäyskurssin. Kivaa oli ja nättejä lankoja sain! Ja eilen sitten mökillä keräilin värjäyssieniä. Ens viikolla pitää käydä ostamassa pari kattilaa kirpparilta ja laittaa väriliemet kiehumaan kotona :) Melekonen hippi kuoriutuu!!

Jotten ihan hipiksi alkaisi, olen harjoitellut kynimään pyitä ja leikkelemään lihat irti. Oma muruseni on saanut tälle syksylle jo monta lintua, koppelo on roikkumassa ja mureutumassa tällä hetkellä :) Suapi nähä saisinko maksettua oman riistanhoitoluvan ja haettua rinnakkaislupaa kultani aseisiin ennen syyslomaa!
Aah, ihanaa että loma on ihan kohta!! Ystäväni Itävallasta tulee taas vierailulle ja saan viettää koko loman vanhempieni luona Rovaniemellä ja nähdä kaikki ystävät jotka vielä asustavat paikkakunnalla ja juhlia isän 60v. <3 Huiuijui, eihän tässä malta odottaa!!!


Veljeni koira odottaa koppelon kivipiiraa :D


























Ruska tuli ja meni niin nopeasti etten ehtinyt edes nähdä sitä :)
Onneksi on vielä muutama lehti puussa

Laitan kuvia langoista myöhemmin...ja tekeleistä, mitä ikinä niistä tuleekaan :D Otin muuten talteen pyyn hienoja siipiä ja taidan tehdä saman koppelolle. Mitä ihmettä niistä voi tehdä?

11.9.2011

Näpertelyä

Tarkotuksena oli saada hirveästi aikaan tänä viikonloppuna, tehdä koulutöitä, urheilla, käydä sienessä, järjestää kaapit, yms. Mutta mitä oikeastaan tein?! Käpistelin kotona koneen ääressä, näpertelin, soitin kitaraa ja pianoa ja kävin pari kertaa lenkillä...Viikonlopussa on ihan liian vähän tunteja verrattuna viikkoon!! Sain sentään nukuttua 12h :) Nyt odottelen että ihana mieheni palaa metsästysreissulta!!

Korvisten näpertelyä napeista :D

7.9.2011

Pipoja

Silmätulehdus meni päivässä ohi...se ei kai sitten ollut silmätulehdus. Jään siis edelleen odottelemaan varsinaista, vaikkakaan en yhtään innolla :D En myöskään malttanut olla laittamatta ripsiväriä, mutta hyvin vähän ja ripsen päihin vain. Minulla on niin vaaleat ripset että näytän ihan siltä kuin kemoterapia olisi vienyt ripseni jos niihin ei laita väriä :(

Olen siis ollut tämän viikon harjoittelussa ala-asteella ja yksi tunneista oli käsityötä :) Jes, ehkä kaikista ihanin aine ikinä <3 . Pikku naperot olivat opetelleet kutomaan edellisellä tunnilla ja siitä jatkoimme. Otin mukaan lankaa ja aloin kutoa pipoa itselleni. Tarkoitus oli tehdä löysä myssy, mutta toisin kävi, tällaisen sain aikaan. Tarkoitus on tehdä iso tupsu lakin päälle...Olen viimeksi omistanut tupsullisen lakin ollessani ala-asteella, joten otetaan vahinko takaisin ja tehdään sitäkin isompi tupsu :D Laitan kuvan kun se on ihan valmis :)

Värikäs lanka on Novitan puro, väri Kaarna ja pinkki on Nalle aloevera


























Lisätäänpää tänne vielä vähäsen jos joku on kiinnostunut kutomisesta :) Tilasin ennen Novitan neulontalehteä ja se oli kiva, uusia malleja, uusia lankoja yms yms kunnes huomasin että monet malleista ovat suoraan Drops design-sivustolta! Drops designista löydät ohjeita vaikka millä mitalla ja kaikki ovat ilmaisia! Sieltä löytyy myös lista lankojen jälleenmyyjistä. Oulusta niitä löytyy esim Kärkkäiseltä tai Lumoavasta langasta. Mutta sinun ei tarvitse ostaa lankoja jälleenmyyjiltä, vaan voit ihan yhtä hyvin käyttää mitä tahansa lankaa ohjeeseen. Lisäksi sivustolla on ohjausvideoita ja muita hyviä vinkkejä. Ohjeet voi tulostaa suoraan sivustolta :) Me like it very much <3 


4.9.2011

Silmätulehdus :/

Silmätulehdus, tuo joka tytön paskamainen kaveri :( Eilen lensi pörriäinen silmään, raavin likaisilla käsillä ja padang, silmä punottaa, rähmii ja kutiaa. Harjoitteluun on lähdettävä punotti ja turvotti silmää tai ei, ripsivärin tehokäyttäjälle tuntuu vain omituiselta lähteä ilman meikkiä...jos laitan vain toiseen silmään :D
To be continued...

1.9.2011

Ei jaksa

Ei jaksa mutta pitäis. Huooh, koulu on alkanu ja miten se tuntuukin niin hirveän vaikealta nousta joka aamu kahdeksaksi (tänään poikkeus ja armo 10)!! Tänä vuonna joudun tekemään hirrmusti töitä, harjoittelut on alkanu ala-asteella, pitäis käydä perusopintoja, miettiä kandin aihetta yms yms yms...Mulla on ähky tulevista hommista kun katon kalenteria, ei sais kattoa :) Olis sittenkin pitänyt ostaa kalenteri joka näyttää vain päivän kerrallaan...ihme kun viime vuosi menikin niin lupsakasti!

Onneks on kuitenkin oma rakas pyörä jolla sahaan koulujen väliä, pysyy pää kunnossa kun hikirallia vedän...anteeksi vain kanssa opiskelijoille ulkohien hajusta :D

























Ja jos koulujen alkamisesta on muuta hyvää sanottavaa, niin korkeakoululiikunnan alkaminen!! Pääsee muutakin tekemään kuin lenkille ja uimaan. Passin hinta on niin edullinen opiskelijoille verrattuna esim pyrinnön passiin ja ainakin viime vuonna osa ohjaajista oli samoja. Tykkään :)

Nyt äkkiä kahvit naamaan ja Lipastolle, ehkä se tästä kun näkee uudet vanhat kaverit ja päivän saa käyntiin! Mukavaa päivää kaikille!!